Amerikkalaisessa New Yorker -lehdessä vähän aikaa sitten julkaistu satiirinen artikkeli on kerännyt paljon huomiota paikallisessa lehdistössä, blogeissa ja nettifoorumeilla. Artikkelista teki valtalehden satiiriksi poikkeuksellisen se, kuinka moni piti sen sisältöä totena.

Artikkelin mukaan Yhdysvaltain presidentti Barack Obama oli puhunut G20-maiden kokouksessa julkisesti suunsa puhtaaksi monista nyky-Venäjän ulkopolitiikan kipeistä asioista, johon Putin oli vastannut liioitellun pullistelevaan tyyliin.

Tosiasiassa kokous sujui varsin normaalisti, joskin Obama ja Putin pitivät 20-30 minuutin ennalta sopimattoman kahdenkeskisen neuvottelun Syyrian tilanteesta.

Internetin kehitystä viestintävälineenä pidempään seuranneelle satiirin ja totuuden sekoittuminen ei ole mitenkään erikoinen ilmiö. Julkaisuja kuten vanhaa ja jokseenkin jo kunnioitettavan statuksen saavuttanutta The Onion -huumorilehteä siteerataan jatkuvasti erilaisilla foorumeilla täytenä totuutena.

Niin sanotun vertaismedian yleistyminen Internetin mukana on tuonut mukanaan tiettyjä lieveilmiöitä joista yllä mainittu on yksi. Kun jokainen voi olla toimittaja ja luoda oman julkaisunsa, on olemassa riski että julkaisuja perustetaan vain tukemaan kirjoittajan omaa maailmankuvaa. Lähdekritiikki katoaa, ja ajaessaan tiettyä asiaa ihmiset valikoivat lähteitä, jotka tukevat heidän näkökulmiaan. Syntyy kupla, jossa kirjoittajat linkittävät vain heitä tukeviin artikkeleihin, joissa linkitetään niitä tukeviin artikkeleihin, kunnes totuus vääristyy niin, että parodia alkaa näyttää totuudelta.

Siihen, että juuri kyseinen artikkeli valikoitui näennäiseksi totuudeksi, vaikutti todennäköisesti myös sen aihe. Monet asiat, joita artikkelin Obama otti puheeksi vuodatuksessaan, ovat saaneet laajalti julkisuutta ja vaivaavat monia lukijoita, jotka seuraavat Venäjän sisä- ja ulkopolitiikkaa edes pinnallisesti.

Tämä, yhdistettynä Putinista monen maan medioissa piirtyneeseen kuvaan ylimielisenä hahmona, saa varmasti monen sisimmässään toivomaan, että joku sanoisi hänelle suoraan, mitä muu maailma ajattelee. Artikkeli toimii siis lukijalle voimafantasiana, jossa joku vihdoinkin puhuu suoraan, eikä diplomatian kielellä.

Putin itse tuskin on todellisuudessa mikään kaksiulotteinen koulukiusaajan stereotyyppi, vaan hänellä on selvät sisäpoliittiset syyt esiintymistyyliinsä. Venäjän sisäpolitiikan silmätikuksi on kuitenkin valikoitunut ryhmiä kuten homoseksuaalit, sekä nuoret muusikot, jotka ovat perinteisiä altavastaajia ja keräävät siksi monien ulkopuolisten sympatiat puolelleen.