”Siellä ne nyt taas kantavat jotain. Varmasti varastettua tavaraa!”, tuumaa täysin kuvitteellinen, mutta vahvasti todellisuuteen pohjautuva Maisa-mummo nähdessään kahden keski-ikää lähestyvän miehen raahaavan sohvaa muuttokuormaan.

Miehet huomaavat Maisan, ja hän sammuttaa huoneesta valon pysyäkseen näkymättömänä, mutta ovesta sisään loistava naapurihuoneen valo luo hänestä siluetin ikkunaan.

Samaan aikaan toisella puolella kaupunkia, vanha, arvokkaan näköinen herrasmies soittaa kerrostaloasukkaan ovikelloa, ja pitää palopuheen siitä, miten tämä on pitänyt koko yön taloa hereillä remontoinnin äänillä, ja miten kaikki kärsivät kovasti. Todellisuudessa naapuri oli porannut kaksi reikää betoniseinään järjestyssäännön sallimaan aikaan.

Mikä sai Maisan ja kymmenet tuhannet muut täysin tavalliset ihmiset muuttumaan talopoliiseiksi?

Onko syynä suomalaisille kovin tuttu naapurikateus? Onko perusoletus, että muilla on asiat paremmin, ja varmasti he ovat vielä hankkineet asuntonsa ja kultaisen noutajansa epärehellisin keinoin? Onko maailma täynnä pahoja ihmisiä, joita vastaan ainoa puolustuslinja on lähiötä herkeämättä tarkkaileva eläkeläinen?

Vai onko syynä todellisuudessa eläkeläisen kokema yksinäisyys, joka Emmerdalen alkaessa maistua puulta purkautuu omien jännitystarinoiden rakentamisena aivan viattomien naapureiden arkipäivän askareista? Veikkaan, että tämä selitys on lähimpänä totuutta.

Moni ihminen on eläkkeelle päästyään henkisesti tyhjän päällä. Ystäväpiiri koostui enimmäkseen työtovereista. Työ korvasi harrastukset, ja uusien aloittaminen on ikääntyneelle suuren kynnyksen takana. Lapset ovat lähteneet kodista, ja elämän täyttää television katselu ja lähimarketin ostoslistan syvällinen pohdinta.

Kuulostaa hyvin epätodennäköiseltä, ettei moni ihminen tällaisessa tilanteessa masentuisi jonkinasteisesti. Korviketoiminnan etsiminen entiselle elämälle naapurien kyttäämisestä on täysin looginen, joskin muille ihmisille ikävä toimintamalli.

Tämä herättääkin kysymyksen, missä näiden ihmisten lähiomaiset ovat? Ja onko Suomessa huomioitu tarpeeksi ikääntyvien elämänlaatu ja mahdollisuudet harrastustoimintaan?

Toki kaikkia näistä ihmisistä ei voida auttaa, ja kaikki eivät edes halua apua, mutta väestön ikääntyessä asiaan olisi syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota.